Enemmän erilaista kevään muotiin Ideapark Lempäälästä

Ideapark Lempäälä – saman katon alta huikea muodin ja asusteiden valikoima!

Toukokuussa pääsemme fiilistelemään kevään ja kesän muotia, inspiroitumaan eri lookeista ja odottamaan kesän juhlia, olivat ne sitten isoja tai pieniä arjen juhlistuksia ? Tiesitkö, että Lempäälän Ideaparkista löytyy 46 muodin ja asusteiden liikettä, helposti saman katon alta hyvin erilaiseen tyyliin – Ideapark on siis oikea loputtoman inspiraation lähde! 

Kampanjan pääviestinä on kevään muoti, enemmän helpommin ja hyvinkin erilaista. Sinun ei tarvitse lähteä kiertelemään keskustaan, vaan kevään asukriiseihin löydät helposti omat lookit saman katon alta. Ideaparkiin on tulossa tänä vuonna vielä lisää muodin liikkeitä, taaten kauppakeskukselle entistä vahvemman ja vastuullisemman muodin ja pukeutumisen valikoiman. Kampanjassa saa näkyä juhlatyylin etsimistä ja vastuullisuusnäkökulman yhdistämistä – vastuullisuus voi tarkoittaa myös juhla-asun yhdistelemistä arkisempaan kesälookkiin, tai suosikkivaatteiden käyttämistä loppuun uuden ostamisen sijaan. Juhlien ei myöskään tarvitse olla suuret ja hulppeat, juhliksi lasketaan esimerkiksi jo vaikkapa aurinkoisen perjantaipäivän fiilistely! ✨️

Kampanjan pääkohderyhmää ovat 25-45-vuotiaat naiset. Vaikuttaja lähestyy aihetta omasta näkökulmastaan, miten sinä teet valintoja ja mikä on sinulle tärkeää? Haemme kampanjaan niin makro- kuin mikrovaikuttajiakin, ja kuulemme mielelläsi hakemuksessasi seuraavat asiat:

  1. Millä toteutusidealla lähtisit mukaan Ideapark Lempäälän kevään muodin kampanjaan?
  2. Omakohtaisuus: meistä olisi ihana kuulla, miten teet valintoja ja mikä on sinulle tärkeää?
  3. Palkkiopyyntösi kampanjasta.
Tue Ukrainaa!